Olen entinen ruokakirjoittelija. Kirjoitin pitkään Jacques Boissonsin ruokarundi -nimistä blogia ja kolumnia Glorian ruoka & viini -lehteen, toimin tuomarina MTV3:n Top Chef ohjelmassa, ja profiloiduin muutenkin kulinaristina. Ruoka on minulle yhä hyvin tärkeää, ja seuraan vieläkin puoliaktiivisesti gastronomiaa. Syön hyvissä ravintoloissa, kokkailen, ja katson YouTubesta Vicen Munchies-kanavaa. Syystä tai toisesta innostukseni ruokakirjoittamiseen on ainakin toistaiseksi hyytynyt, ja olen voinut rennommin, ehkä objektiivisemminkin, tutkia syöjäminääni. Miten syön, mitä syön, missä syön. Jacques Boissons oli (tai on) hedonisti, joka metsästi parhaita makuj ja valtavia elämyksiä. Puhuin luomun puolesta, mutta ennen kaikkea peräänkuulutin laatua. Kammoksuin lisäaineita, ketjuravintoloita, huoltoasemia ja eineksiä. Nyt vuonna 2016 olen tajunnut mikä on ollut vakavasti pielessä ruokailutottumuksissani: Olen syönyt aivan liikaa lihaa, ja niin todennäköisesti sinäkin.
Lempiruoakseni olen aina maininnut pihvin béarnaise-kastikkeella. Tutustuin annokseen lapsuuteni Brysselissä ravintola Le Muchassa. Le Muchan pihvi on ollut aikuisenakin minulle pyhiinvaelluksen kohde. Viimeksi viime kesänä vein perheeni lomalle entiseen kotikaupunkiini, ja söimme illallisen tässä Woluwe-Saint-Pierren kaupunginosan ajattomassa bistroklassikossa. Annos oli vieläkin loistava, mutta olen tajunnut että tässä oli kyse muustakin kuin pihvistä. Se mitä eniten rakastan on béarnaise-kastike, rakuunalla maustettu ihanan etikkainen hollandaise. Voisin juoda sitä suoraan lasista. Itse lihaklöntillä ei ole niin suurta merkitystä. Toki jos pihvi on paistettu hyvin ja pinta tuoksuu ihanan hiiltyneeltä, on se mielettömän hyvää. Mutta ei lempiruoka-hyvää. Ei itse asiassa lähellekään. Olen myös nostalgikko, ja kaipaan Brysseliä usein. Voisiko olla että béarnaise-pihvi on minulle yksi linkki tähän itselleni tärkeään kaupunkiin, samalla tavalla kuin ranskankieliset sarjakuvat, tai tuore vohveli?
Olen salaa ihaillut ja toisaalta paheksunut kasvissyöjiä. He ovat päättäneet jättää ruokavaliostaan tyystin lihansyönnin pois. Ihailen tätä määrätietoisuutta, ja sitä miten he ovat altistaneet itsensä vaikemmalle elämälle, kuin ne jotka syövät kaikkea. Olen kiertuemuusikko, ja olen todistanut vuosia miten julmasti vegejä ja vegaaneja kohdellaan ympäri Suomea. Vitun hipit, syökää perunaa. Ei kukaan sano niin, mutta näin ajatellaan. Paheksuntani taas on ollut loukkaantumista. Otan henkilökohtaisesti sen että joku ei halua syödä samalla tavalla kuin minä. Siksi vegeihin on niin helppo suhtautua agressiivisesti. Pupunruuansyöjät, keitä te luulette olevanne? Mutta kun olen oppinut olemaan rehellinen itselleni, olen tajunnut etten oikeasti paheksu vegejä tai vegaaneja, vaan ainoastaan ihailen heitä. Valitettavasti myös pidän tosi paljon joistain liharuoista.
Olen päättänyt vähentää lihansyöntiäni kymmenesosaan siitä mitä se on ennen ollut. Ei niin että olisin mikään posketon karnivoori ollutkaan, mutta silti. En oikeasti mittaa pääsenkö kymmenesosaan, se on vain kivan kuuloinen luku. Se on luku joka tarkoittaa merkittävää muutosta, lähes täydellistä suhtautumisen muuttumista ruokailutilanteissa, olematta kuitenkaan absoluuttinen, dogmaattinen kieltäytyminen. Jos tarjolla on kala- tai kasvisvaihtoehto, valitsen sen lähes poikkeuksetta. Juustosämpylä tai uunilohta ABC:lla, ja kasvisruokaa aina kun onnistuu. Olen tehnyt tätä nyt kuukauden pari, ja se on ollut itse asiassa helppoa. Syön myös lihaa, joskus ihan vaan sen takia että annos on houkutteleva. Kotona lihaa syödään harvoin, mutta joskus. En paheksu ketään, en valita kasvisannosten puutetta, mutta teen havaintoja tarjolla olevista vaihtoehdoista. Alueelliset erot ovat huomattavat. Hyvissä ravintoloissa veget syövät nykyään tosi hyvin, ja pitkätkin maistelumenut sisältävät koko ajan vähemmän lihaa. Liha on luksustuote, pieni herkku. Myös koko eläimen käyttö on nousussa. Maistoin uudessa Finnjävel-ravintolassa poron jännettä, se oli herkullista.
Mutta miksi? Eikö maailmassa ole tärkeämpiäkin asioita pohtia? Onko tämä hyvinvoivan keskiluokan näpertelyä? Päinvastoin, tämä saattaa olla tärkeimpiä asioita mitä on. En henkilökohtaisesti pysty oikein vaikuttamaan teollisuuden päästöihin, liikenteen saasteisiin vain jonkin verran, mutta voin omalla panoksellani ja esimerkilläni vähentää ruokateollisuuden järkyttävää kuormitusta. WWF kertoo että Suomi on käyttänyt tänä vuonna osuutensa maailman uusiutuvista luonnonvaroista 17.huhtikuuta, neljä kuukautta aiemmin kuin koko maailma! Loppuvuoden teemme tuhoa, ja merkittävä osa tästä johtuu karjan- ja siankasvatuksesta, ja niissä käytettävästä rehusta. Maailman maata viljellään jotta saisimme ruokittua ruoaksi meneviä eläimiä, sen sijaan että keskittäisimme viljelyn suoraan ihmisten ravitsemiseen. Me tuotamme ja syömme liikaa lihaa, piste. Se on fakta, jota ei voi talouteen tai työllisyyteen vetoamalla ohittaa. Oli miten rypsiporsasta tai kotimaista 100% nautaa tahansa, me syömme liikaa lihaa, lähes kaikki. Oma lukunsa on eläinten kohtelu. Kanalat, navetat ja sikalat ovat eläimille pienin poikkeuksin hyvin ahdistavia paikkoja. Meidän ei pitäisi kohdella yhtäkään eläintä niin julmasti.
Hyvä uutinen on se, että me pärjäämme vähemmällä, tosi paljon vähemmällä. Monet pärjäävät täysin ilman, mutta tätä en pyydä keneltäkään. Se mitä pyydän on, että jokainen pohtisi omia ruokailutottumuksiaan, ja peilaisi niitä maailman ekokatastrofeihin. Voisinko nipistää jostain kohtaa? Tarviiko minun ostaa jauhelihaa, joka ei oikeasti maistu miltään? Voisinko syödä enemmän kalaa? Voisinko kuunnella mitä vegetaristeilla ja vegaaneilla on sanottavaa? Voisinko jopa oppia heiltä jotain? Kuinka paljon maailmassa onkaan lihattomia, herkullisia ruokia. Niitä ei tule ajatella kasvisruokana vaan ruokana. Se on ruokaa vaikkei siinä olekaan lihaa, niinkuin pinaattiletut, tai silakkapihvit, tai aglio e olio e peperoncini, tai tulinen parsakaalicurry, tai guacamolella, pavuilla ja salsalla täytetyt tortillat, tai jne jne.
Kuten alter egoni Jacques Boissons, olen minäkin parantumaton hedonisti. Mutta voin toteuttaa hedonismiani myös vastuullisesti. Siitä tulikin mieleeni että lasi Prioratin viiniä voisi tehdä nyt terää, onhan tässä taas paasattu. Kenties hieman juureen leivottua leipää ja laadukasta oliiviöljyä, ja merisuolaa.
Soolokitaristi 