Tanssia haudoilla

Tätä kirjoittaessani tiistaina puoliltapäivin Brysselissä yhä savuaa, ja koko maailma kerää tiedonmurusia ymmärtääkseen mitä on tapahtunut. Faktoja tulee tipottain, uhriluku nousee, uutissivustot raportoivat ja keräävät kommentteja paikallaolijoilta. Monet valtioiden päämiehet ovat jo kiiruhtaneet esittämään osanottonsa menehtyneiden omaisille ja osoittaneet solidaarisuuttaan Brysselissä toimiville.

Eräs ryhmä on taas erottunut Suomessa joukosta, nimittäin perussuomalaiset. Europarlamentaarikko Jussi Halla-aho ei odottanut tuntiakaan uutisten leviämisestä ennen kuin rupesi tanssimaan räjähdysten uhrien haudoilla. ”Jahas, täälläkin juhlitaan rasisminvastaista viikkoa.” Kansanedustaja Juho Eerola taas käytti räjähdyksistä ilmaisua ”Rasismin vastaisen päivän after party”.

 

Tällaiset häpeälliset mauttomuudet edustavat perussuomalaisten totaalista kykenemättömyyttä asettua toisen ihmisen saappaisiin. Jopa suuren tragedian ja hädän keskellä nämä kaksi populistia pyrkivät keräämään irtopisteitä kannattajiltaan, jotka iloisesti julistavat että nii-i, taas nähtiin juu. Se on kuvottavaa ja harvinaisen epäsivistynyttä.

 

Kuten edellisessäkin kirjoituksessani, vaadin Timo Soinilta toimia oman puolueensa kukoistavan vihamielisyyden kitkemiseksi. Toisaalta en ole toiveikas. Niitä toimia emme tule näkemään. Toivoisinkin että ne persut joille tällainen puhe on vastenmielistä pyrkisivät löytämään poliittisen kotinsa jostain muualta. Te kaikki ette ole yhdestä puusta, teissä on hyvyyttä. Voitte kukoistaa poliitikkoina ja vaikuttajina muuallakin.

 

Kuten edellisessäkin kirjoituksessani, vaadin muilta hallituspuolueilta, eli Sipilältä ja Stubbilta, tiukempaa kuria hallituskumppanianne kohtaan. Soinin puolue myrkyttää Suomen henkistä ilmapiiriä. Tämän kurinpidon aika ei kuitenkaan ole juuri nyt, sillä Brysselin räjähdysten selvittämiseen liittyy luonnollisesti paljon akuutimpia asioita.

 

Kuten edellisessäkin kirjoituksessani, pyydän kaikilta kansalaisilta empatiaa ja ryhtiä nousta vihapuhetta vastaan aktiivisesti. Älkäämme missään olosuhteissa hyväksykö Halla-ahon puheita, tai ohittako niitä ”hullun” tai ”ressukan” puheina. Näihin puheisiin on pureuduttava, ja meidän on jaksettava käydä tätä keskustelua syvällisesti. Mutta älkäämme keskittykö keksimään Halla-ahosta tai Eerolasta mahdollisimman ilkeitä nimityksiä, vaan pysykäämme asiassa. Muiden vihamielisyys ei saa murentaa omaa empatiaamme.

 

Ja kyllä, tunnen empatiaa myös Halla-ahoa kohtaan. Toivon koko sydämestäni että hän on turvassa, samoin kuin hänen perheensä ja läheisensä. Sillä toisten tuska ei ikinä saa olla meille ilon aihe.
Advertisement

4 kommenttia artikkeliin ”Tanssia haudoilla

  1. En tiedä kumpi on oikeasti kuvottavampaa ja törkeämpää, kuin terroristien iskut viattomia ihmisiä kohtaan, vai rasistipolitiikkojen omahyväisyys, epäinimillinen suhtautuminen ja ylimielinen nauraskelu uhreja kohtaan, kun niiden avulla yritetään pönkittää omaa poliittista agendaa. Hyi saatana! Hävetkää.

    Liked by 1 henkilö

  2. Mikko Kosonen ristiretkellään persuja kohtaan yrittää täysin sivuuttaa muslimiterroristien järkyttävät teot. Juuri ne teot, mistä monet julkisuuden persut ovat varoitelleet Euroopan idioottimaisen rajat-auki politiikan vuoksi. Häpeä Kosonen.

    Tykkää

    • Samaa lässytystä päivästä toiseen. Terroristit ovat olleet maidensa syntyperäisiä kansalaisia, Ei muualta tulleita. Miksi he ovat radikalisoituneet? Sitä ei voi tietää. Syitä on varmaan monia.
      Sinun kaltaisille ihmisille on turha yrittää selittää maailmaa, miten se toimii ja politiikkaa mikä siihen liittyy, jos maailmankatsomus ei riitä edes käsittämään pientä kylää,
      Vihjeenä voin sanoa, että rajat kiinni on liian yksinkertainen ratkaisu, joka ei tule koskaan toimimaan. Tälläisia ratkaisuja tarjoavat yksinkertaiset politikot yksinkertaisille ihmisille.

      Liked by 1 henkilö

  3. Inhottavaahan se tietysti on, kun perussuomalainen puhuu asiaa… mutta koettakaa kestää.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s