Saa pelätä

Se iskee suoraan vatsaan. Pariisissa on tapahtunut jotain hirveää, ja viattomia ihmisiä on tapettu silmittömästi. Reaktio on välitön. Paha olo. Pimeä yö korostaa pelon tunnetta, vaikka oma perhe nukkuu turvallisesti lähellä. En voi tehdä mitään. Seuraan uutisia ja yritän ymmärtää mitä on tapahtunut. Järki ja päättely tekevät kaikkensa helpottaakseen oloani. Tilastot, kartat, luvut, yksityiskohdat. Mikään tieto ei helpota sitä että minua pelottaa hirveästi, samalla kun suren henkensä menettäneitä pariisilaisia perjantai-iltaa viettämässä. Tunneskaalaani mahtuu myös epätoivoista raivoa ja jopa pieni annos kostonhimoa. Heti samalla iskee uusi pelko. Jos minä olen vihainen, niin mitenköhän on niiden laita jotka demonisoivat koko muslimiväestöä? Mitä liikkuu tällä hetkellä oikeistopopulistin päässä? Jos on huutanut naama valkoisena ettei tänne saa tulla pakolaisia Syyriasta, ja Pariisissa tapahtuu terroriteko, mihin se johtaa? Jos maailma on muutenkin jakautumassa moneen leiriin, kaivammeko me itse lopullisen kuopan? En ole yksin pelkojeni kanssa, ja pian koko öinen somemaailma täyttyy solidaarisista, rauhaa korostavista viesteistä.

Pelko on uskomaton voima. Terroriteon jälkeen tulee helposti sanottua, että emme pelkää. Se ei ole ihan totta. Minä pelkään. Minä pelkään maailman puolesta, pelkään kaikkien niiden perheiden puolesta, jotka kohtaavat terroria, missä päin maailmaa tahansa. Pelkään oman perheeni ja läheisteni puolesta, ja pelkään että maailma muuttuu raaemmaksi paikaksi, jossa kaikkia epäillään, ja kokonaisia ihmisryhmiä ja uskontokuntia syytetään kaikesta pahuudesta. Pelkään jopa oman henkeni puolesta, jos ja kun olen matkustamassa jonnekin. Entä jos minun lentoni onkin seuraava kohde? Me saamme pelätä, se on luonnollinen reaktio, mutta se vaatii meiltä työstämistä.

Olennaista on miten suhtaudun omiin pelkoihini. Annanko pelon sanella tekemiseni? Uskallanko päästää lapseni kouluun normaalisti? Miten katson ympäröivää maailmaani tämän kauhistuttavan yön jälkeen? Luotanko ihmisiin? Muutunko kyynisemmäksi, kylmemmäksi, itsekkäämmäksi tai aremmaksi? Uskallanko iloita mistään? Voinko olla toiveikas elämän suhteen?

Pala kerrallaan arkistoin omat pelon tunteeni, ja yritän jatkaa normaalia elämää. Ostan aamiasta, lähden keikalle, pelaan Yatzya bussissa, heitän tyhmää läppää, kuuntelen musaa. Pelko ei ole poissa, mutta sen lamaannuttava voima alkaa vähitellen poistua. Se on elintärkeää sekä minulle itselleni, että koko yhteiskunnalle. Pelko saa aikaan ylilyöntejä, vääriä päätelmiä, lisää väkivaltaa, ja riitoja jopa ystävien kesken. Kauhistelen asioita mitä ihmiset kirjoittelevat tällä hetkellä someen, mutta yritän olla provosoitumatta liikaa, sillä oma heiveröisesti arkistoitu pelkoni vielä manipuloi ajatuksiani. Tänään ei tarvita yhtään negatiivisuutta lisää, ja itseeni voin vaikuttaa. Keskityn ihmisyyteen, rakastamiseen, ystävyyteen, ja toivoon.

Pahuus ympärillämme on pelottavaa, mutta loppujen lopuksi me itse päätämme miten sen pelon kanssa toimii. Kaiken ahdistuksenkin keskellä uskon että ihminen on pohjimmiltaan hyvä, mutta se usko on nyt kovalla koetuksella. Älköön viime yön tuoma pelko viekö meistä hitustakaan hyvyyttä, hetkenä jolloin tarvitsemme sitä kenties enemmän kuin koskaan.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s